Kaivoksela-seura ryTOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2005Seuran tavoitteena on edelleen Kaivokselan kehittäminen, elinympäristömme viihtyisyyden parantaminen sekä alueellisen omaleimaisuuden korostaminen ja kehittäminen sekä yhteenkuuluvaisuuden tunteen ylläpitäminen. Yhteistyötä Kaivokselassa toimivien yhteisöjen kanssa jatketaan ja entisestään tiivistetään. Seura tukee Kaivoskympissä toimivaa iltapäiväkerhoa sekä nuorten harrastetoimintaa. Seurakunnan, koulun ja päiväkodin kanssa pyritään järjestämään tapahtumia ja yhteistyöllä parannetaan kaivokselalaisten lasten viihtymistä. Kaivokselan koululla vuonna 2001 aloitettu kirjanvaihtopäivä järjestetään myös ensi vuonna Aleksis Kiven päivänä. Kiinteistö- ja huoltoyhtiöiden kanssa jatketaan aloitettua toimintaa kaavoitus- ja autopaikoituksen uudelleen järjestelemiseksi Kaivokselassa. Kaivokselalisten yritysten sekä ostoskeskuksen kanssa yhteistyötä kehitetään edelleen. Vuonna 2005 tulee kuluneeksi 40 vuotta Kaivoksela-seuran perustamisesta. Marraskuussa järjestetään juhla yhteistyössä koulun, seurakunnan ja Vantaan kaupungin sekä Kaivokselan yrittäjien kanssa. Pidetään yhteyttä Myyrmäen palvelualueen virkamiehiin ja aluetoimikuntaan sekä jatketaan yhteistyötä muiden asukasyhdistysten kanssa. Vantaan kaupungin valtuustoon ja lautakuntiin pidetään yhteyttä sekä aktiivisesti seurataan ja annetaan lausuntoja varsinkin alueen kaavoitusasioista. Pyritään vaikuttamaan Hämeenlinnanväylän mehuhaittojen vähentämiseen. Tehdään ehdotuksia liikennejärjestelyjen parantamiseksi. Järjestetään tapahtumia, asukasiltoja kulttuurin ja muun harrastetoiminnan sekä yhteiskunnallisten asioiden tiimoilta ja jatketaan petankin pelaamista kesäkaudella. Jatketaan ympäristön yleiskuvankohentamista mm. siivoustalkoiden muodossa. Seuran jäseniä sekä Kaivokselan asukkaita aktivoidaan entistä enemmän omatoimisuuteen ja yhteistyötä pyritään vahvistamaan kannattajajäsenten kanssa. Seuran tapahtumista ja ajankohtaisista asioista ilmoitetaan jäsenkirjeellä, rappuihin jaettavalla Hohoi-tiedotteella ja ilmoituksilla Vantaan Sanomissa. Lisäksi seuran internetsivut ja niistä linkkiyhteydet luovat hyvän tietoverkoston, josta löytyy ajankohtaista tietoa kaivokselalaisille. |